Rallin MM-sarja on kovatasoisin rallin kilpailusarja maailmassa. Se koostuu monista eri etappikilpailuista, joita ajetaan ympäri maailmaa. Viime vuosina sarjaa on hallinnut ranskalainen Sebastien Ogier. Tämä putki ei katkennut vieläkään, sillä Sebastien Ogier saavutti uransa neljännen maailmanmestaruuden. Tie Ogierin menestykseen on ollut pitkä, mutta lopulta kova työ on tuottanut tulosta. Hän aloitti uransa juniorien MM-sarjassa, jonka hän onnistui voittamaan vuonna 2008. Tämän jälkeen Ogier pääsi ajamaan muutamia kilpailuja MM-sarjassa, mutta häntä ei kuitenkaan vielä kiinnitetty mihinkään talliin. Yrittäminen on kuitenkin tuottanut toivotun tuloksen, koska tällä hetkellä vaikuttaa siltä, ettei Ogierille löydy haastajaa.
Suomalaiset menestyjät rallin MM-sarjassa
Suomalaiset ovat pärjänneet hyvin rallin MM-sarjassa kautta aikojen. Rallin MM-sarjassa on kilpailtu vuodesta 1977 asti. Ensimmäinen suomalainen MM-sarjan voittaja oli Markku Alen kartturinaan Ilkka Kivimäki. He nappasivat voiton vuonna 1978. Sen jälkeen yhden voiton ovat onnistuneet nappaamaan Ari Vatanen, Hannu Mikkola ja Timo Salonen. Vuodesta 1986 alkoi Juha Kankkusen voittoputki. Kankkunen on voittanut yhteensä neljä maailmanmestaruutta ollen näin tasoissa Sebastien Ogierin kanssa. Toinenkin suomalainen on samassa neljän maailmanmestaruuden luokassa. Hän on tietenkin Tommi Mäkinen, joka ajoi Mitsubishiä koko uransa ajan. Tommi Mäkisen jälkeen suomalaisten viidennen peräkkäisen mestaruuden varmisti Marcus Grönholm. Grönholm nappasi mestaruudet vuosina 2000 ja 2002. Myös Marcus Grönholmin poika on aloittanut uransa vauhdilla, joten voi olla, että hän seuraa isänsä jalanjälkiä MM-rallin voittajaksi. Ehkä hänestä saadaan seuraava suomalaisvoittaja, sillä suomalaiset eivät ole voittaneet vuoden 2002 jälkeen. Tällä hetkellä ainoana suomalaisena rallin MM-sarjaa ajaa Jari-Matti Latvala. Hän on monesti pystynyt haastamaan Ogieria, mutta loppujen lopuksi Ogier on vetänyt aina pitemmän korren.
Rallin suurnimet tulevaisuudessa
Rallia viimeiset neljä vuotta hallinnut Sebastien Ogier tulee toki kilpailemaan tulevinakin vuosina, mutta tulee sekin aika, jolloin hänen täytyy luovuttaa valtikkansa seuraavalle mestarille. Suomalaisista jo mainittu Marcus Grönholmin poika. Niclas Grönholm on ehtinyt ajaa jo muun muassa jokamiesluokkaa ja rallicrossin SM-sarjaa. Hänestä voitaisiin odottaa seuraavaa suomalaista suursuosikkia jopa sinne korkeimmalle korokkeelle. Hänen lisäkseen jokamiesluokasta nousee monia muitakin lupaavia kykyjä, jotka toivottavasti pääsevät ajamaan ensin junioreiden MM-sarjaa ja sen jälkeen pääsarjaa. Muidenkin rallin suurnimien jälkipolvesta on kasvanut lupaavia ajajia. Esimerkiksi myös Carlos Sainzin poika on tulevaisuuden toivoja. Carlos Sainz Jr. on jo nyt saavuttanut mainetta autourheilijana. Tällä hetkellä hän kilpailee Formula 1 -sarjassa, mutta ei olisi mikään yllätys, vaikka hän vaihtaisi ralliautoiluun. Vuodesta 2015 lähtien Carlos Sainz Jr. on ajanut Toro Rossoa tallitoverinaan Max Verstappen. Palkintopallisijoituksia ei ole vielä toistaiseksi kuitenkaan tullut. Parhaimmillaan Sainz on ollut 12. ajaen näin pisteille. Voidaan kuitenkin puhua hyvästä ensimmäisestä kaudesta, koska kyseessä on kuitenkin nuori autourheilija, jolla on vielä paljon vuosia edessä.