Kalle Rovanperä – historian nuorin maailmanmestari

Kukapa ei tuntisi historian nuorinta aikuisten maailmanmestaria? Bensaa suonissa jo lapsuudesta alkaen Rauli Badding Somerjoen kuuluisan kappaleen tapaan. Suomalaisille Kalle Rovanperä on “vaalea Elovenapoika ja “Meidän Kalle”, sillä jokainen suomalainen on aidosti ilahtunut Kalle Rovanperän MM-voitosta. Oletko sinä seurannut Kalle Rovanperän menestystä rallipoluilla useiden suomalaisten fanien tapaan? Tutustutaan seuraavaksi Kalleen ja hänen isäänsä Harri Rovanperään, joka on ansiokkaasti tukenut Kallea omien vuosia kestäneiden rallikokemustensa ansiosta.

Kuka on Kalle Rovanperä?

Kalle Rovanperä syntyi 1.joulukuuta 2000 jyväskyläläiseen Harri ja Tiina Rovanperän perheeseen. Kalle Rovanperän isä, vuonna 1966 syntynyt Harri Rovanperä on menestynyt ralliautoilun ammattilainen. Voidaan siis aidosti sanoa, että rakkaus kilpa-autoiluun on Kallella jo geeneissä. Isänsä lisäksi Kalle on tuntenut myös muita huomattavia “rallimaailman huippuja”, kuten maailmanmestarit Tommi Mäkisen ja Juha Kankkusen.

Ei siis ihme, että rallikärpänen pääsi puraisemaan Kallea jo aivan pienenä. Ensimmäisen kerran Kalle kipusi ralliauton rattiin jo vuonna 2003, eli 2,5-vuotiaana. Kokeilu tapahtui tosin tuolloin erittäin turvallisesti Harri-isän sylissä istuen. Samassa yhteydessä Kalle suoritti myös elämänsä ensimmäisen “käkkärin”, eli suurta mielenkiintoa herättäneen käsijarrukäännöksen.

Kallen oppivuodet

Itsenäisesti Kalle porhalsi jo tuttuja rallireittejä 8-vuotiaana koululaisena Toyöta Starletin ohjaimissa. Rallin F-ryhmään kuuluvassa Toyota Starletissa vauhti hipoi 150 km/h tunnissa, kun Kalle kiihdytti tutulla ajoharjoitteluradalla. F-ryhmään kuuluva auto oli kaksivetoinen ja ilman turboa toimiva suosittu menopeli.

Omien sanojensa mukaisesti, Kalle ei ole koskaan istunut sellaisen auton ohjauspyörän taakse, jossa ajo ei olisi ollut luontevaa. Säännöllinen harjoittelu on siis tehnyt Kallesta mestarin jo aivan nuorella iällä.

Uuden-Seelannin MM-mestaruuden vuodelta 2022 lisäksi, Kallella on tilillään useita muita mestaruuksia. Vuodelta 2016 Kallella on taskussaan SM-mestaruus vain 16-vuotiaana, jota ennen Kalle nappasi Latvian mestaruuden sekä kaksivetoisissa että nelivetoautolla vuonna 2015.

Suositun MM-sarjan WRC2 Pro -luokan mestaruus toi tullessaan paikan Toyotan tehdastalliin MM-sarjan pääluokkaan. Vuonna 2019 Kalle ajoi ansiokkaasti voittoon WRC2 Pro -luokan sarjassa voittamalla maailmanmestaruuden. Voidaan siis ansaitusti sanoa, että ralliauton ohjauspyörän takana istuu piinkova ralliautoilun ammattilainen!